Torrevieja 2013-2014

Tänään lauantaina tuli tehtyä toinen varsinainen pyörälenkki. Kiersin Torreviejasta länteen sijaitsevan Embalse de La Pedrera -järven, ja vähän lisälenkkiä siihen päälle. Reitti meni alkumatkan kanavan viertä polkiessa San Miguelin kautta. Menomatka oli tuttuun tyyliin vastatuulta, mutta takaisin tullessa sai sitten tulla haipakkaa myötätuuleen.
Passaa näillä poiketa asfaltilta vähän sivummallekin. Desert Wolf (aavikkosusi) – Lonely Rider. Ei mikään turha peli tämän Ekan maasturi.

Poikkesin noin 200 metrin korkuiselle mäelle. Taustalla Embalse de La Pedrera.

Mäeltä toiseen suuntaan merelle päin.

Embalse de La Pedrera -järvi toisesta suunnasta (Orihuelan puolelta).
Pyöräilijöitä täällä tuntuu olevan. Mikäs näissä kuivissa ja aurinkoisissa keleissä on pyöräillessä. Suomalaisiakin täällä näkee silloin tällöin. Ohitin yhden maantiepyörällä polkevan, jolla kypärässä oli sukunimi ja Suomen lippu. Lenkille tuli pituutta noin 57 km.

Eipä jäänyt Ritikään lonkkaa vetämään. Juosta jolkutteli sillä aikaa 19 km ilman taukoa, San Migueliin ja takasin kämpille.

Kaksi viikkoa sitten tultiin tänne ja tämä aika on mennyt nopeasti. Pikkuhiljaa alkaa jo kotiutua näihin Espanjan oloihin. Kun saavuimme Torreviejaan, lämmintä oli vielä 29 °C. Eipä mennyt kuin pari päivää, niin kelit viilenivät. Nyt ollaan normaalissa talven lukemissa. Päivällä on 15-20 °C ja varhain aamulla lämpötila käy vähän alle 10 asteen. Maanantaina oli kylmin aamu tähän mennessä, 4-5 °C. Tuota kylmemmäksi ei toivon mukaan enää mennä. Täkäläisissä asunnoissa ei ole keskuslämmitystä tai vastaavaa. Niinpä asunnot ovat viileitä talvella ja villasukat ovat tarpeen. Kivilattia hohkaa viileyttään, sillä routaeristeitä täällä ei myöskään tunneta.

Ilmalämpöpumpulla saadaan huusholliin tarvittaessa lisälämpöä. Meidän asunnossa näitä on kolme kappaletta. Toistaiseksi ne ovat saaneet olla ainoastaan seinän koristeena.

Asuntomme varustukseen kuuluu myös tällainen pyörien päällä kulkeva kaasulämmitin. Vekotin toimii meillä myös kissojen tähystystelineenä.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti tuoda omat pyörät tänne Torreviejaan. Koska reissu meinasi kokonaan peruuntua, niin ei saatukaan polkupyöriä Mikon kyytiin kuten tavoite alkujaan oli. Männä viikolla käytiin hänen luonaan kyläilemässä ja huomattiin pihan olevan täynnä polkupyöriä. Mikko lupasi yhden kaupunkipyörän lainaan. Autotallissa oli toinen mokoma pyöriä. Eka oli varustautunut tulevaan reissuun kahden pyörän voimin. Ajattelin lainata toista vaikken lupaa tullut kysyneeksi.

Pyörönhakureissulta kuvaa rannalta Torreviejan keskustaan päin.

Tuliaisena tällaiset menopelit. Toinen lady-malli ja toinen täysverinen (maastoutuva) maastopyörä tarvittavilla herkuilla varustettuna. Nyt pitenee päivän lenkit.

Aamupäivällä oli aika viileä ja tuuli rivakasti. Niinpä pukeuduin asianmukaisesti pitkiin trikoisiin, pitkähihaiseen paitaan ja vielä juoksutakkiinkin. Jopa kädet piti alkumatkasta pitää piilossa. Juoksin täältä Villamartiniin ja siellä yhytin kanavan, jonka reunaa läksin jolkottelemaan eteenpäin. Vastaan ei tullut montakaan autoa tai pyöräilijää. Jotkut jopa morjestivat meikäläiselle. Pitkän matkaa oli ihan hiljaista – ei sitten ketään tullut vastaan: vain hedelmäpeltoja näkyi molemmin puolin, jos niitäkään aina. Luulin, että San Miguel olisi ollut lähempänäkin, kun jokin asumiskeskittymä oli näkyvissä. Lopulta kipusin mäen ylös, josta jatkoin sitten kävellen kylää kohden. San Miguel olikin yllättävän pieni paikka; ruokakauppakaan ei sitten sattunut tieni varrelle. Onneksi sentään löysin kioskin, josta ostin Cadburyn pähkinä-hedelmäsuklaapatukan. Tuli ihan mieleen Tasmanian Cadburyn maraton, jossa Cadbury oli sponsorina. Virtaa sain patukasta ja läksin juoksemaan kanavan rantaa takaisin. Uomassa radion kuuluvuus oli aika heikkoa, mutta jonkin paikalliskanavan sain sentään etsittyä soittimestani. Sieltä tuli valitettavasti vain aika vähän musiikkia ja jos tuli, niin sekin oli ihan outoa. Eipä sillä niin väliä: oli ihan hauska kuunnella paikallista kieltä ja arvailla, mistä on kyse. Ainakin säätila kerrottiin jossain vaiheessa. Tulomatkalla tulikin jo kuuma, ja pitkä trikoot ja takki olivat ihan liikaa. Takin sentään pystyi riisumaan pois. Aloin ollakin jo moottoritien luona, jossa löysin ihan uuden ylitystien. Tiesin suurin piirtein, missä olen, mutta pian olikin ihan eksyksissä umpi- ja muiden vinojen teiden ansiosta. Välillä jo juoksin ihan väärään ilmansuuntaan, mutta järki sentään voitti auringon avulla suunnistettaessa. Manzana-katu (=omena) antoi jo osviittaa sijainnista, ja olinkin pyörinyt lähes asuntomme nurkilla. Juoksumatkaa päivälle tuli 18,5 km. Siihen kun vielä lisää San Miguelissa harhailun, niin eiköhän kilometrejä loppujen lopuksi tullut vähän yli 20. Sitten vaan suihkuun, pyykille ja kahville.
Iltapäivällä aiottiin asentaa kissan suojaverkko parvekkeelle, mutta päädyttiinkin lopulta asentamaan sellainen ison ikkunan kaltereihin. Se on vielä edessä.

Ei meille sitten sitä verkkoa tullutkaan parvekkeelle! Aurinko laskee pikkuhiljaa talon taakse, mutta näin hyvin vielä neljältä aurinko “porottaa” ja parvekkeella passaa oleilla.

Sateen kaikottua iltapäivällä oli miellyttävän tuuletonta lähteä päivän lenkille töiden jälkeen.

Lähtöpiste, majapaikan ohi menevä katu.

Tie Los Altosiin päin, jossa oli asunto viime talvena. Toinen suunta vie kanavalle.

Tästä tuli joskus nuorempana (viime tammikuussa) juostua. Noin 15 km tuohon suuntaan kanavan vartta ja takaisin, niin päivän lenkki oli siinä.

Lampaita, kilipukkeja ja paimen.

Kilometrimerkintä kanavan varressa.

La Zenian kappakeskus taustalla.

Puhelin asunnolle menevän portin vieressä.

Lenkille tuli pituutta 9 km ja aikaa meni lähes kaksi tuntia. Kunnon mukainen suoritus

Viime yönä satoi ja aamupäivänkin vielä välillä ripeksi vettä. On ihan tarpeellista, että vesi puhdistaa välillä ilmaa ja poistaa pölyt. Ikkunatkin on nyt joten kuten pesty. Jarmokin osallistui olohuoneen ison ikkunan pesuun ulkopuolelta roikkumalla takorautaisessa kehikossa. Asuntomme on kyllä ihan ensimmäisessä kerroksessa, ettei hänelle olisi kalpaten käynyt, vaikka olisi mätkähtänyt pusikkoon.
Tänään kävin kymmenen kilometrin lenkillä Villamartin – La Zenia -akselilla. Ilma oli ihanteellinen välillä pienen tihuutuksen saattelemana. Nyt paistaakin taas jo aurinko.

Viime viikon torstaina eli heti seuraavan päivänä kun tänne saavuttiin, suunnattiin Murcian Ikeaan. Mikään Ikea-fani en ole koskaan ollut. Kuopion Ikeassakaan ei ole “ehtinyt” vielä käymään. Nyt piti kuitenkin jonkinlainen työpöytä hommata ettei ruokapöydässä tarvitsisi töitä paiskia. Niin vaan pöytä peräkontissa takaisin tultiin. Vaikka kasausohjeista puuttuikin yksi vaihe, niin kyllä siitä ihan pöydän näköinen lopulta tuli.

Työpisteen pöytä (la mesa) toimintakuntoon saatettuna.
Vähän kapeahan se on, mutta ei tuohon kovin isoa olisi mahtunutkaan. Lasipinta on suorastaan näppärä, koska näkee ottaa avohyllyltä oikean esineen (ilmansuunta myös valittavissa) eikä tarvitse arpoa kuten umpilaatikon kyseessä ollessa. Tai jos pöydän alle jotain putoaa, voi katsoa suoraan lasipinnan läpi, eikä tarvitse välttämättä alle olenkaan kurkottaa.
Perjantaina oli ensimmäinen työpäivä tällä ollessa – normipäivä.

Hieman tarinaa reissusta tänne Torreviejaan. Kuopiosta lähdettiin omalla autola lauantaiaamuna 2.11. matkaan kohti Helsinkiä ja Vuosaarta, josta Finnlinesilla Travemündeen. Merenkäynti oli pääosin pientä, mutta Travemündeä lähestyttäessä tuuli yltyi ja vastatuulta oli paikoin oli 20 m/s. Tämä ei kuitenkaan rahtilaivan sisällä juurikaan tuntunut. Laivamatka (yksi kuva alla) sujui leppoisasti mm. lehtiä lukiessa ja syötäessä. Suunnuntai-iltana 21.30 paikallista aikaa saavuttiin Saksan satamaan ja siitä ajettiin noin kaksi tuntia Bremeniin yöksi. Maanantaiaamuna lähdettiin ajamaan kohti Ranskaa. Kuten alla Riti kirjoittikin, alkumatka tyssäsi lähes täysin. Neljään tuntiin oli kasassa vaivaiset 100 km. Ruuhkan helpottaessa noin yhden maissa päästiin normaaliin ajorytmiin. Jotta kuitenkin päivä olisi “täydellinen”, niin alkoi melkein heti sataa ja kunnolla. Sadetta riitti iltaan asti. Kaatosade teki ajamisesta huomattavasti vaikeamman ja ajonopeus ruuhkaisella Saksan moottoritiellä oli sopeutettettava muun liikenteen ja sään mukaisesti. Viimeistään tässä vaiheessa tuli selväksi, että alkuperäinen suunnitelma ajaa maanantaina Ranskan puolelle ei nyt toteudu. Pienen etsiskelyn jälkeen löytyi mainio Gasthaus ihan tien poskesta noin 50 km ennen Luxemburgia. Viimeinen vapaa huone oli kuin varattu meille. Majapaikassa tarjottiin myös maukasta ja kohtuuhintaista illallista. Paikallisia lähiseudun asukkaita tuli sinne myös ihan vaan illallistamaan. Huoneessa oli vanhoja huonekaluja sänky ja yksi korkea vaatekaappi mukaan lukien. Tuo korkea vaatekaappi oli sopiva haaste Veeralle. Se alkoi etsiä sopivaa kulmaa ja ponnistusalustaa, jotta pääsisi ylös korkeuksiin. Eipä mennyt kauaa, kun veteraani ponkaisi kaapin päälle huoneessa olleen pesualtaan reunalta, vaikkei se mikään paras paikka ponnistaa ole. Sen verran rämäpää se on, että ei turhia jää miettimään. Elmo ei halunnut jäädä huonommaksi tässä pomppukisassa, niinpä horjuva kuljetuslaatikkopino sai toimia vuorostaan ponnistusalusta. Yksi yritys ja toinen illan kukkulan kuningas.
Tiistaiaamuna laitoin ainoan kerran kännykän navigoinnin päälle, jotta pääsisimme ohittamaan Luxemburgin kohta ilman turhia seikkailuja. Navigaattoria ei kuitenkaan olisi tarvittu, sillä sen verran selkeät tiemerkinnät oli. Matka taittui joutuin Ranskan maksullisilla moottoriteillä. Yhden hujakoilla pidimme kahvitauon Dijonin liepeillä. Sattui tosi hyvä huoltoasema. Nyt toteutettiin yhden pysähdyksen taktiikkaa. Löytyi evästä mukaan, tankattiin auto, tarjolla oli hyvää kahvia ja Ritille uunituoretta paakkelsia. Kaupan päälle ilmainen WiFi. Varattiin majapaikka Ranskan puolelta ihan läheltä Espanjan rajaa ja sitten taas lisää ajoa. Matka menekin hyvin. Tosin yksi nopeuskamera oli asennettu minun mielestä väärään paikkaan ja vieläpä ylämäkeen. Saisi Ranskan poliisi hyvittää oikean maalaisen auton käytöstä. Illalla oli taas pimeää, mutta se ei estänyt löytämästä suoraan perille hotellille. Keskiviikkona ajettiin mm Barceloonan ja Solou:n ohi Torreviejaan. Solou:ssa oli kummityttö Alisa käynyt pari viikkoa sitten Sipsiläisten kanssa. Perillä oltiin noin viiden maissa illalla.

Tulimme tänne Torreviejaan keskiviikkoiltana. Asunnossamme on vähän enemmän neliöitä kuin kotona ja mahdumme tänne oikein hyvin. Parveke ei valitettavasti ole lasitettu, joten pitää vähän miettiä, miten kissat käyvät ulkoilemassa. On kierrelty kaupoissa – jopa Murcian Ikeassakin – ostelemassa kaikenlaista tarpeellista. Ruokaa olemme tehneet kovasti, kun ruokatarpeetkin ovat edullisempia kuin meillä Suomessa. Viiniäkin olemme jo maistelleet, pesukoneella pari koneellista pesseet ja astiatkin koneellisesti puhdistaneet. Minulla on vielä siivousurakkaa jäljellä. Ikkunat ovat aika likaiset, ja niiden kanssa onkin ollut haastetta, etenkin ulkopuolelta käsin. Muuten asunto on oikein moderni. Telkkarista tulee pääasiassa saksalaisia kanavia, mutta jotain suomalaistakin jopa pystyy netin kautta katsomaan ja radiota kuuntelemaan. Taivaan tulissakin pysyy ajan tasalla, koska sitä pystyy ihme kyllä seuraamaan ulkomailtakin käsin. Säät ovat toistaiseksi suosineet ja lämmintä on piisannut.

Reissu autolla Saksasta oli aika rankka Saksan tietöiden takia. Bremenistä pääsimme neljässä tunnissa vain sata kilometriä ja etsimme sitten illansuussa majapaikkaa Luxemburgin rajalta. Seuraava päivä menikin vauhdikkaasti Ranskan maksullisilla moottoriteillä, ja pääsimme lähelle Espanjan rajaa. Keskiviikkona tulimme sitten loppumatkan.

Sääkin näyttäisi alkavan viikon päästä vähän viiletä, mutta eiköhän tällaiset pohjoisen kaverit täällä edelleen hyvin tarkene: http://www.foreca.fi/Spain/Torrevieja/tenday.

Sen verran on puuhaa riittänyt, että juoksulenkillä kävin vasta eilen ensimmäisen kerran – ja oikein viisi kilometriä .

Leidit laivalla.